keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Oppimispäiväkirjoja Google-Drivellä

Otimme Google-Edu tunnukset oppilailla käyttöön pari kuukautta sitten. 4. luokan Yllin Maatilalla tuotetaan ruokaa- jaksossa olemme hyödyntäneet Google Drivea tekemällä yhteiseen dokumenttiin kysymyksiä oppikirjan aiheista sekä pitämällä henkilökohtaista oppimispäiväkirjaa.

Kysmyksiä kanasta


Yllin-tunneilla olemme kokeilleet ns. käänteistä opetusmenetelmää. Oppilaille annetaan kotitehtäväksi lukea kirjan kappale seuraavaksi käsittelyyn tulevasta aiheesta. Tämän jälkeen oppilaat ovat kirjoittaneet luokan yhteiseen Google-Drive dokumenttiin kysymyksiä käsiteltävästä aiheesta. Tunnilla opettajat ovat oppilaiden avustamina vastanneet oppilaiden tekemiin kysymyksiin. Monesti tietoa on jouduttu etsimään myös tietokoneen hakutyökaluilla, kun omat tiedot aiheesta eivät ole riittäneet. Kysymysten käsittelyn jälkeen oppilailla on kotitehtävänä kirjoittaa omaan Google-Driveen oppimispäiväkirjaa käsitellystä aiheesta. Oppimispäiväkirjat on jaettu opettajille, jotta opettajat voivat kommentoida ja kontrolloida oppilaiden työskentelyä.

Esimerkki oppimispäiväkirjasta

Jakson arviointi muodostuu oppimispäiväkirjoista sekä kokeesta. Olemme hiukan suunnitelleet, että oppilaat saavat tehdä itse kysymyksiä koko jakson aiheista, joista sitten valitsemme koekysymykset. Kahoot!-pelin käyttämistä kokeen työkaluna on myös hiukan vilauteltu yhtenä kokeen toteutusvaihtoehtona, nyt kun koululla riittää oma tabletti jokaiselle oppilaalle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti